Yksilöterapia, pariterapia & kirjoittaen kohtaaminen
Terapiapalvelut ja hinnasto
Yksilötapaamiset
-
Yksilöterapiassa keskitymme juuri sinun tarpeisiisi
Olipa kyse stressistä, ahdistuksesta, masennuksesta tai elämänmuutoksista, tavoitteena on lisätä itsetuntemusta, käsitellä menneisyyden kipukohtia ja löytää voimavaroja parempaan tulevaan.
Yhdistän työskentelyssäni voimavarakeskeistä ja ratkaisukeskeistä terapiaa, somaattista työskentelyä, psykosomaattista hengitysterapiaa, kirjallisuusterapiaa ja terapeuttista joogaterapiaa — kaikki tutkintoon johtaneita koulutuksiani — sekä yhä syvenevissä määrin kirjoitustyöskentelyä, tarjoten kokonaisvaltaisen näkökulman hyvinvointiin.
Tutkimusten mukaan terapian suuntauksella ei ole merkitystä etenemisen onnistumisen kannalta, vaan yhteys, joka syntyy luottamuksellisessa suhteessa.
Taustani
Löydät täältä minusta lisää tietoa.
Jos kaipaat erityisesti kehollista, hermostoa säätelevää työskentelyä, tutustu myös alla olevaan Kehoterapia-osioon, jossa kerron tarkemmin kehollisen kokemisen menetelmästä.
Keho ja mieli tasapainoon
Traumaa on kahta lajia, isoa ja pientä. Pieni trauma syntyy arjen harmittomilta näyttävien, yleistä kohtaamattomuutta korostavien tilanteiden seurauksena: ihminen jää ilman syliä, kannustavia sanoja, kosketusta, arvostavaa kohtaamista ja paljon muuta, ja hän myös saa osakseen ohittamista, mitätöintiä, kylmyyttä, tunteettomuutta, jäykkää kohtaamista tai arvostelua.
Iso trauma taas on jokin selkeä yksittäinen tapahtuma — onnettomuus, pahoinpitely, kuolemanuhka tai muu selkeä tapahtuma. Kaikki tämä elää kehossamme, ja siksi paranemisenkin on hyvä alkaa kehosta käsin.
Terapiassa käytän muun muassa psykofyysistä hengitysterapiaa ja somaattisia menetelmiä, jotka auttavat hermostoa palautumaan ja kehoa löytämään jälleen turvan tilan. Etenemme pienin askelin ja rauhassa antaen tilaa tunteille ja kokemuksille turvallisesti — ilman kiirettä. Jokainen askel kohti tasapainoa on merkityksellinen.
Tunteiden työstäminen — avain hyvinvointiin
Tunteet ovat elämämme kompassi, mutta niiden kohtaaminen voi joskus tuntua ylivoimaiselta. Tukahdutetut tunteet jäävät kehoon ja voivat aiheuttaa monenlaisia oireita.
Terapiassa opettelemme yhdessä tunnistamaan, hyväksymään ja ilmaisemaan tunteita. Kun tunteet saavat tilaa, ne muuttuvat taakasta voimavaraksi — ja elämä alkaa tuntua kevyemmältä. Jokainen kokee tunteita, eikä ole olemassa huonoja tai vääriä tunteita, toisin kuin usein kuulee sanottavan. On vain tunteita.
Kehollinen työskentely — kokonaisvaltainen lähestymistapa
Olemme kehomme ja mielemme kokonaisuus. Kehollinen työskentely yhdistää hengityksen, liikkeen ja kehotietoisuuden vahvistaen itsesäätelyä ja hyvinvointia.
Kehoterapian avulla voimme työskennellä esimerkiksi ylivireyden, jännityksen, unettomuuden tai stressin kanssa. Kehossa asuu viisaus, joka usein ohittaa sanojen voiman.
Tule sellaisena kuin olet
Terapeuttinen työskentely on täysin luottamuksellista ja juuri sinun tarpeitasi kunnioittavaa.
Yhteinen tavoitteemme on auttaa sinua löytämään tasapaino ja yhteys itseesi sekä ympärilläsi oleviin ihmisiin. Jokainen matkasi askel on tärkeä, ja yhdessä voimme rakentaa polkua kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Usein kysyttyä
Oletko koulutettu psykoterapeutti?
En ole suorittanut psykoterapeutin tutkintoa. Minulla on sen sijaan tutkinto hengitysterapiasta, ratkaisukeskeisestä terapiasta ja kirjallisuusterapiasta, sekä koulutus terapeuttisessa joogaterapiassa.
Näiden lisäksi olen syventänyt osaamistani itsenäisesti kehollisen kokemisen (Somatic Experiencing) viitekehyksessä lähes 10 vuoden ajan.
Otatko vastaan Kela-korvausta tarvitsevia tai päihderiippuvaisia?
En vastaanota päihderiippuvaisia enkä Kela-korvausta tarvitsevia asiakkaita.
Sopiiko tämä vakavan trauman käsittelyyn?
Kehollinen kokeminen soveltuu pitkittyneen kuormituksen työstämiseen, mutta jos tilanteesi vaatii kliinistä hoitoa tai lääketieteellistä arviota, suosittelen hakeutumaan ammatilliseen, laillistettuun apuun.
Miten työskentely käytännössä etenee?
Jokaisen kohdalla räätälöidysti, ensimmäisessä tapaamisessa kartoitamme tilanteen sinulle sopivaksi.
-
Milloin yksilöterapiaan kannattaa hakeutua?
Yksilöterapiaan hakeudutaan usein, kun havaitaan esimerkiksi:
• yhteyden puutetta
• masennus, ahdistus, levottomuus
• stressioireet kehossa, mielessä
• univaikeudet
• lamaantuminen, mikään ei kiinnosta
• miellyttäminen
• vihan käsittelyn haasteet
• kehon kivut
• vuorovaikutuksen haasteet
• itsetunto- ja ihmissuhdeongelmat, yksinäisyys, erilaisuus
• menetykset
• erotilanteet
• menneisyyden käsittelemättömät asiat
• haasteet lasten tai vanhempien kanssa
-
Kehollinen kokeminen — autonomisen hermojärjestelmän säätelyn kautta tasapainoon
Kehollinen kokeminen, itse käytän siitä myös sanaa kehoterapia, on kehotietoisuuteen pohjautuva, hermostollisesti informoitu lähestymistapa traumaattisten kokemusten purkamiseen.
Menetelmä perustuu autonomisen hermojärjestelmän säätelyyn ja pyrkii palauttamaan kehollisen turvallisuuden kokemuksen, joka traumaattisen kuormituksen seurauksena on usein häiriintynyt.
Trauma ei aina synny äkillisestä järkyttävästä tapahtumasta, vaan voi olla seurausta pitkittyneestä stressistä, kehollisesta kivusta, kirurgisista toimenpiteistä tai emotionaalisesti haavoittavista kokemuksista. Myös tärkeiden asioiden puuttuminen elämässä on traumaattista.
Traumaattinen kuormitus vaikuttaa ensisijaisesti autonomiseen hermostoon, erityisesti sen sympaattiseen (taistele–pakene) ja parasympaattiseen (jähmety) tilaan. Traumassa tämä järjestelmä voi jäädä “jumiin”, jolloin keho jää jatkuvaan valmiustilaan — myös silloin, kun vaara on jo ohi.
Koska kyse on aivorungon eli aivojen varhaisimpien rakenteiden hallitsemasta toiminnasta, tilaa ei voi ratkaista pelkän rationaalisen ajattelun avulla.
Kehollisen kokemisen ytimessä on niin sanottu bottom-up-työskentely, jossa muutos lähtee kehosta kohti tunteita ja ajatuksia — vastakohtana perinteiselle top-down-lähestymistavalle.
Istunnoissa asiakas ohjataan turvallisesti tutkimaan kehollisia tuntemuksia (felt sense), jota käytetään myös ohjaamassani fokusoinnissa, ja rakentamaan asteittain yhteyttä kehoon.
Keskeisiä työmuotoja ovat muun muassa titraatio (kokemusten pilkkominen pieniin osiin), pendulointi (liikkuminen turvallisen ja aktivoivan välillä) sekä korjaavan impulssin löytäminen ja tukeminen.
Työskentelyssä hyödynnetään myös orientoitumista nykyhetken fyysiseen ympäristöön ja asiakkaan omiin voimavaroihin.
Kehollinen kokeminen — vaatiiko jotain?
Kehotyö ei vaadi suurta sanallista tarinointia, vaan tukee hermostoa purkamaan jumittunutta energiaa luontaisen aktivaation ja rauhoittumisen rytmissä. Keskustelemme toki. Ja keskustelua muutenkin käytetään tapaamisissa,
Tämän myötä kyky palautua ja säädellä itseään kuormittavissa tilanteissa kasvaa.
Pitkällä aikavälillä asiakas oppii tunnistamaan oman hermostonsa aktivoitumista ja käyttämään kehollisia säätelykeinoja itsesäätelyn tukena.
Menetelmää voidaan hyödyntää myös ennakoivasti, esimerkiksi ennen lääketieteellisiä toimenpiteitä tai muita kehoa kuormittavia tapahtumia. Tällöin työskentely keskittyy kehollisten pelkojen tunnistamiseen, sisäisten ja ulkoisten voimavarojen aktivointiin sekä kehon tukemiseen ennen toimenpidettä, mikä voi edistää toipumista ja vähentää ahdistuneisuutta.
Mihin kehollinen kokeminen perustuu?
Peter Levinen kehittämään teoreettiseen malliin, joka yhdistää neurofysiologian, psykotraumatologian ja kehopsykoterapian periaatteita.
Mitä tapaamisessa tapahtuu?
Istunnossa työskentelemme yhdessä hermojärjestelmäsi kuormituksen purkamiseksi pienin, turvallisin askelin. Tärkein työväline ja voimavara on oma kehosi.
Tavoitteena on palata kehoyhteyteen niin, että voit kokea kehosi uudelleen turvallisena paikkana — ja sitä myötä arjen kuormittavista tilanteista palautuminen helpottuu.
Käytämme työskentelyssä muun muassa seuraavia keinoja:
• felt sense — kehon tuntemusten aistimisen harjoittelu
• titraatio — vaikean kokemuksen pilkkominen pieniin, käsiteltäviin osiin
• pendulointi — liikkuminen uhkaavan ja turvallisen kokemuksen välillä
• korjaavan impulssin löytäminen — traumaattisessa tilanteessa pysähtyneen kehon liikkeen tai reaktion löytäminen
• voimavarojen käyttäminen — sisäisten ja ulkoisten voimavarojen tunnistaminen turvallisena tukena
• orientoituminen — huomion vieminen tähän hetkeen ja turvalliseen fyysiseen ympäristöön
Tässä työssä empaattinen ja turvallinen läsnäoloni ohjaajana on keskeinen tuki.
Ennakoiva valmistautuminen
Kehollista kokemista voi hyödyntää myös ennakoivasti — esimerkiksi ennen leikkausta, haastavaa tutkimusta tai muuta pelkoa herättävää toimenpidettä. Tämä on erityisen hyödyllistä, jos aiemmat sairaalakokemukset tai epäonnistuneet toimenpiteet ovat jättäneet jälkeensä muistoja, jotka voivat aktivoitua uuden tilanteen alla.
Ennakoivassa istunnossa kartoitamme pelkoja, tarpeita ja toiveita, tutkimme kehon tuntemuksia ja opettelemme rauhoittumisen keinoja, jotka tukevat sekä valmistautumista että paranemista toimenpiteen jälkeen.
Varaa aika
Varaa aika tästä. [Varauslinkki]
Jos kaipaat laajempaa kuvaa kaikesta yksilötyöskentelystäni — ei vain kehollisesta kokemisesta — tutustu myös [Yksilöterapia-sivuun].
Usein kysyttyä
Oletko koulutettu psykoterapeutti?
En ole suorittanut psykoterapeutin tutkintoa. Minulla on tutkinto hengitysterapiasta, ratkaisukeskeisestä terapiasta ja kirjallisuusterapiasta, sekä koulutus terapeuttisessa joogaterapiassa. Lue lisää täältä.
Näiden lisäksi olen syventänyt osaamistani itsenäisesti kehollisen kokemisen (Somatic Experiencing) viitekehyksessä lähes 10 vuoden ajan.
Otatko vastaan Kela-korvausta tarvitsevia tai päihderiippuvaisia?
En vastaanota päihderiippuvaisia enkä Kela-korvausta tarvitsevia asiakkaita.
Sopiiko tämä vakavan trauman käsittelyyn?
Kehollinen kokeminen soveltuu pitkittyneen kuormituksen työstämiseen, mutta jos tilanteesi vaatii kliinistä hoitoa tai lääketieteellistä arviota, suosittelen hakeutumaan ammatilliseen, laillistettuun apuun.
Miten työskentely käytännössä etenee?
Jokaisen kohdalla räätälöidysti, ensimmäisessä tapaamisessa kartoitamme tilanteen sinulle sopivaksi.
Kirjoitetaan toisillemme
-
Joskus tuntuu, että haluaisi jonkun näkemyksen tai mielipiteen tai uuden näkökannan mieltä askarruttavaan asiaan.
Tai ehkä mielipiteen olisiko pidempi työskentely tai lähestyminen hyödyllistä. Aina ei tarvita pitkää prosessia tai edes vastaanottoaikaa. mutta jokainen tarvitsee kohtaamista. sen äärellä, mikä juuri nyt pyörii mielessäsi – ja toisen ihmisen, joka pysähtyy sen äärelle kanssasi.
Kirjoitusvastaanotto on henkilökohtainen kirjallinen kohtaaminen silloin, kun kaipaat ammattilaisen näkökulmaa johonkin elämäntilanteeseen, ihmissuhteeseen, tunteeseen tai omaan tapaasi toimia.
Voit kirjoittaa minulle yhdestä asiasta tai kysymyksestä, jota haluat ymmärtää paremmin. Se voi olla esimerkiksi tilanne, johon olet jäänyt jumiin, ihmissuhde joka hämmentää, tunne joka toistuu, vaikeus tehdä päätöstä tai kysymys siitä, miksi toimit aina tietyllä tavalla.
Minä luen kirjoittamasi rauhassa ja vastaan sinulle henkilökohtaisesti.
En anna sinulle valmista vastausta siihen, mitä sinun pitäisi tehdä. Koska minulla ei sellaista ole.
Mutta autan sinua katsomaan tilannettasi ehkä hieman toisesta suunnasta: mitä siinä tapahtuu, mikä siinä saattaa olla olennaista, mitä et ehkä itse juuri nyt huomaa ja minkä äärelle sinun voisi olla hyvä pysähtyä.
Saat mukaasi myös kysymyksiä, näkökulmia tai pienen harjoituksen, jos ne sopivat tilanteeseesi.
-
Sinulle, joka huomaat ajattelevasi:
Tarvitsisin tähän vähän apua, mutta en tahdo, ehdi, halua tai muutoin ole valmis tulemaan kasvokkain tapaamiseen.
Tai ehkä puhuminen ei juuri nyt tunnu omalta tavalta. Kirjoittaminen antaa aikaa pysähtyä, löytää omat sanat ja kertoa juuri sen verran kuin itse haluat.
Kirjoitusvastaanotto voi sopia myös silloin, kun olemme tavanneet aikaisemmin ja kaipaat johonkin yksittäiseen tilanteeseen ajatuksiani ilman uuden tapaamisen varaamista.
Jos tilanteesi vaatii laajempaa työskentelyä tai muunlaista apua mielestäni, kerron siitä sinulle.
-
Kirjoita minulle yhdestä tilanteesta, kysymyksestä tai teemasta, johon kaipaat apua. Voit kertoa myös, mitä itse olet asiasta ajatellut ja mikä siinä tuntuu kaikkein vaikeimmalta.
Saat minulta henkilökohtaisen, noin yhden A4-sivun mittaisen kirjallisen vastauksen 2–4 arkipäivän kuluessa.
Vastaukseni perustuu siihen, mitä olet minulle kirjoittanut, sekä ammatilliseen osaamiseeni ihmisen mielen, kehon, tunteiden ja vuorovaikutuksen parissa.
Kirjoitusvastaanotto 55 €
Näin ei tarvita ajanvarausta tai sitoutumista pidempään työskentelyyn.
Miten tilaan kirjoitusvastaanoton?
Laita minulle viesti, että haluat tilata kirjoitusvastaanoton.
Saat paluuviestissä maksuohjeet sekä ohjeen, miten lähetät minulle kirjoituksesi turvallisesti. (Palvelu on täysin kotimainen ja täyttää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR)
vaatimukset.)Kirjoita yhdestä kysymyksestä, tilanteesta tai teemasta, johon kaipaat näkökulmaa.
Kun maksu on suoritettu ja kirjoituksesi saapunut, saat noin yhden A4-sivun mittaisen henkilökohtaisen vastaukseni 2–4 arkipäivän kuluessa.
Kirjoitusvastaanotto 55 €
Joskus yksi hyvä kysymys, uusi näkökulma tai kokemus siitä, että joku todella pysähtyy kuulemaan, voi avata jotakin, jonka kanssa on yksin aivan solmussa.
Pariterapia
-
Miksi tulla pariterapiaan?
Parisuhteet ovat elämän suuria arvoituksia, joissa rakkaus ja läheisyys voivat kohdata suuria koettelemuksia.
Aika ajoin saattaa tuntua, että kuljemme vain ympyrää, ettemme löydä yhteistä säveltä tai että sanomme ja teemme toisillemme asioita, joita emme oikeastaan haluaisi.
Mutta vaikka tilanne saattaa tuntua toivottomalta, on aina mahdollista löytää uusi suunta. Pariterapia tarjoaa mahdollisuuden kohdata vaikeudet rehellisesti ja rohkeasti. Emme jää pyörittelemään ongelmia ilman ratkaisua, vaan yhdessä etsimme käytännön keinoja, joilla voimme palauttaa yhteyden ja luottamuksen.
Tunnefokusoituneessa ja ratkaisukeskeisessä terapiassa ei jäädä vain tunnustamaan kipuja — lähdemme liikkeelle vahvasta toivosta ja uskomuksesta siihen, että muutosta on mahdollista saada aikaan. On olemassa työkaluja, jotka auttavat ymmärtämään itseämme ja toisiamme paremmin ja luomaan yhteyttä, joka kantaa.
Mitä tehdään tunnefokusoituneessa ja ratkaisukeskeisessä pariterapiassa?
Tunnefokusoitunut pariterapia ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa kulkevat käsikädessä, sillä molemmat tarjoavat voimaa ja toivoa muutokseen.
Tunnekeskeisyys vie meidät tunteiden ja pelkojen ytimeen, mutta ei jää vain niihin — tärkeintä on, että yhdessä etsimme keinoja päästä eteenpäin. Ratkaisukeskeinen terapia puolestaan keskittyy käytännön työkaluihin ja konkreettisiin askeliin, jotka auttavat pariskuntia liikkumaan eteenpäin.
Terapian aikana ei jäädä vain käsittelemään vanhoja kipeitä asioita, vaan etsitään yhdessä keinoja, jotka vievät eteenpäin.
Meidän ei tarvitse jäädä ongelmiin kiinni — voimme luoda uuden, kestävämmän yhteyden, joka tuo uskoa tulevaisuuteen. Tämä matka on mahdollisuus, ei vain välttämättömyys, ja se vie sinne, missä yhteys on aito ja muuttunut. Muutos on todellista ja se on saavutettavissa, kun olemme valmiita katsomaan toisiamme rehellisesti silmiin ja etsimään ratkaisuja yhdessä.
Tämän olen saanut huomata lukuisten parien kanssa.
Mitä pariterapia on?
Parisuhde on yksi elämän tärkeimmistä ihmissuhteista, mutta se voi myös olla yksi haastavimmista.
Pariterapiassa tutkimme yhdessä suhteen dynamiikkaa, kommunikaatiota ja mahdollisia kipupisteitä. Autan pariskuntia kuulemaan toisiaan syvemmin, löytämään uusia tapoja ratkaista ristiriitoja ja vahvistamaan läheisyyttä. Olipa kyseessä luottamuspula, arjen kuormitus tai iso elämänmuutos, pariterapia tarjoaa turvallisen tilan käsitellä vaikeita tunteita ja rakentaa vahvempaa yhteyttä.
Pariterapiassa tutkitaan myös omaa lapsuutta ja vanhempien malleja sekä oman elämän haasteita. Tärkeää on elämä, joka tapahtuu tapaamisten välillä — siksi saatte usein mukaanne kotona harjoiteltavia pieniä askelia, joilla yhteys korjautuu.
Taustani
Olen työskennellyt parien kanssa kahdeksan vuoden ajan. Osaamiseni pohjautuu koulutusten lisäksi itsenäiseen, syvälliseen opiskeluun ja käytännön kokemukseen.
Työskentelyni ammentaa muun muassa tunnefokusoituneesta terapiasta, HOT-terapiasta, ratkaisukeskeisestä terapiasta, polyvagaaliteoriasta, kiintymyssuhdeteoriasta, tunnelukkoterapiasta, somaattisesta työskentelystä ja Focusing-menetelmästä (Eugene Gendlin) — näitä olen opiskellut ja soveltanut käytännössä kahdeksan vuoden ajan.
Erityisen keskeisiä opettajia minulle ovat olleet Deb Dana, Peter A. Levine, Gabor Mate, Irene Lyon, Anthony de Mello, Jon Kabbat Zinn, Luise Hay, Nicole Le Pera, Brene Brown, Bessel van der Kolk, Stephen W. Porges ja monet muut.
Usein kysyttyä
Oletko koulutettu pariterapeutti?
En ole suorittanut virallista pariterapeutin tutkintoa. Osaamiseni perustuu kahdeksan vuoden itsenäiseen opiskeluun ja käytännön työhön parien kanssa.
Otatko vastaan Kela-korvausta tarvitsevia tai päihderiippuvaisia?
En vastaanota päihderiippuvaisia enkä Kela-korvausta tarvitsevia asiakkaita.
Sopiiko tämä vakavien kriisien käsittelyyn?
Jos parisuhteessa on esimerkiksi väkivaltaa, suosittelen ensisijaisesti ammatillista, laillistettua apua.
-
Milloin pariterapiaan kannattaa hakeutua?
Luokseni voi hakeutua heti, kun huomaatte haasteita yhteydessä — koskaan ei ole liian aikaisin. Usein hakeudutaan, kun ilmenee esimerkiksi:
• haasteita kommunikaatiossa
• pettäminen
• luottamushaasteet
• miellyttäminen
• vihan käsittelyn haasteet
• vuorovaikutuksen haasteet
• etääntyminen, erillisyys
• menetykset
• erotilanteet
• menneisyyden käsittelemättömät asiat
• haasteet lasten kanssa
Kohtaamisissa ei ole kyse toisen muuttamisesta, vaan siitä, että katsomme rehellisesti, mitä voimme itse tehdä suhteemme hyväksi.
Meissä kaikissa on kyky muuttaa omia reaktioitamme ja lähestyä toista myötätunnolla ja avoimuudella. Paritapaamiset antavat tilaa tälle prosessille — tilalle, jossa voimme kuunnella toisiamme ja löytää yhdessä polkuja eteenpäin.
Suosittelen tulemaan tapaamiseen, jos…
• olette valmiita katsomaan suhteenne dynamiikkaa avoimesti, vaikka pelottaisi
• tiedostatte, ettei tapaamiseen voi tulla odotuksella, että toinen muuttuu ja ongelmat sitä kautta poistuvat
• olette valmiita sitoutumaan prosessiin, joka voi olla haastava, mutta joka vie teitä kohti syvempää yhteyttä
• olette valmiita tutkimaan elämänhistorianne vaikutuksia nykyhetkeen ja suhteeseenne uteliaisuudella ja myötätunnolla
Mitä pariterapia ei ole?
Pariterapia ei ole pikaratkaisu eikä nopea tie ristiriitojen poistamiseen.
Se on prosessi, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja sitoutumista. Parisuhteessa ilmenevät haasteet liittyvät usein syvälle juurtuneisiin malleihin ja tunteisiin, jotka eivät katoa hetkessä.
Pariterapia tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tutkia näitä malleja ja etsiä yhdessä ratkaisuja, jotka vievät eteenpäin.
Se ei ole neuvoja tai valmiita reseptejä. Se on matka, jossa kumpikin osapuoli löytää omat keinonsa parantaa suhteen dynamiikkaa ja lisätä ymmärrystä toisen tarpeista. Tämä on tie, joka vie kohti aitoa yhteyttä ja syvempää ymmärrystä.
Somaattinen kirjoittaminen
-
Mitä somaattinen kirjoittaminen on?
Somaattinen kirjoittaminen on menetelmä, jossa keho toimii kirjoittamisen lähtökohtana.
Sen sijaan että kirjoittaminen alkaisi ajatuksesta tai valmiista tarinasta, huomio viedään ensin kehon aistimuksiin — hengitykseen, jännitykseen, lämpöön, liikkeeseen, sykkeeseen — ja kirjoittaminen syntyy näiden havaintojen pohjalta.
Olen kehittänyt ja soveltanut somaattista kirjoittamista osana omaa työtäni [vuodesta 2022.
Menetelmä yhdistää kirjallisuusterapeuttisen työskentelyn, kehollisen tietoisuustyön ja hermostoa säätelevät lähestymistavat yhdeksi käytännön työkaluksi.
Taustalla vaikuttavat menetelmät ja koulutus
Kehittämäni somaattinen kirjoittaminen ei ole irrallinen tekniikka, vaan se pohjautuu useaan tunnettuun viitekehykseen:
Kirjallisuusterapia — kirjoittamisen ja lukemisen terapeuttinen käyttö.
Polyvagaaliteoria — hermoston tilojen tunnistaminen ja säätely osana kirjoitusprosessia.
Focusing (Eugene Gendlin) — kehollisen “felt sensen” tunnistaminen ja sanoittaminen.
Ira Progoffin Intensive Journal -menetelmä — strukturoitu, syventävä päiväkirjatyöskentely.
HOT — arvopohjainen, hyväksyvä työskentelyote.
Kenelle somaattinen kirjoittaminen sopii?
Menetelmä sopii erityisesti sinulle, jos:
• haluat purkaa kuormitusta tai lukkiutuneita tunteita, mutta pelkkä puhuminen ei enää tunnu riittävältä
• tunnistat kehossasi jännitystä tai oireita, joille ei löydy selkeää syytä tai pelkkä syyn ymmärtäminen ei hellitä kehon vaikeita tuntemuksia
• kaipaat konkreettista, itsenäisesti jatkettavaa työkalua terapian tai valmennuksen rinnalle
• olet kiinnostunut kehon ja mielen yhteydestä, mutta et etsi perinteistä keskusteluterapiaa
Miten somaattinen kirjoittaminen eroaa muusta kirjoittamisesta?
Somaattisessa kirjoittamisessa ei analysoida tai rakenneta tarinaa kirjoittamisen aikana.
Huomio pysyy kehossa: mitä tapahtuu juuri nyt, ei mitä ajattelen tapahtuvan.
Kirjoittaminen rytmittyy hengityksen, taukojen ja kehollisten impulssien mukaan.
Tämä erottaa sen esimerkiksi perinteisestä päiväkirjakirjoittamisesta tai ilmaisullisesta kirjoittamisesta, jossa lähtökohtana on useimmiten ajatus tai tapahtuma, ei kehon tila.
Usein kysyttyä
Onko somaattinen kirjoittaminen terapiaa?
Ei ole psykoterapiaa, vaan somaattinen ja kirjallisuusterapeuttinen menetelmä, joka soveltuu sekä itsenäiseen työskentelyyn että osaksi laajempaa hyvinvointi- tai valmennusprosessia.
Tarvitseeko kirjoittamisosaamista?
Ei. Menetelmä ei perustu kirjalliseen ilmaisuun vaan kehon havainnointiin — kirjoittaminen on väline, ei tavoite.
Missä somaattista kirjoittamista voi opetella?
Omimo järjestää sekä yksittäisiä työpajoja että pidempiä kursseja somaattisesta kirjoittamisesta Lue lisää kurssit sivulta.
-
-
Aivan huippu kurssi!
Pidin todella paljon kurssin sisällöstä, sekä rakenteesta. Olo on jotenkin todella kiitollinen, että saa vastaan näin paljon hyviä erilaisia arjen työkaluja käyttöön. Työkalujen kokeminen harjoituksen kautta on erittäin hyvä tapa tutustua niihin.
Arvostan myös ihan käytännön pelisääntöjä kurssilla; ajoissa paikalle ja kamerat päälle. Säännöt loivat osaltaan kaikkia kunnioittavan ilmapiirin.
Yhteinen jakaminen oli hienoa osa kurssia. Omien ajatusten pukeminen sanoiksi on itsellekin hyvin avaavaa.
Kiitos lämpimästä ja lempeästä suhtautumisesta!
XX
Kiitos erittäin rentouttavasta ja rauhaa luovasta kurssista. Kurssi eteni sopivaan tahtiin ja niin kuin kursin nimikin viittaa sain erittäin paljon konkreettisia työkaluja mielen ja kehon rauhoittamiseen. Kurssissa oli sopivasti teoriaa ja tietoa hermostosta ja sen toiminnasta, mutta pääpaino työkaluissa mistä tykkäsin. Työkaluista hyötyy vaikka teemat olisi tuttujakin ja kurssi kannustaa harjoitteluun ja kertaukseen.
Elenalla on niin ihana ääni ja rauhoittava läsnäolo, että jo se oli ihanan maadoittavaa. Kiitos kurssista, ei ole mitään kritiikkiä annetavaksi tästä, vaan tämä oli ihan loistava kokonaisuus. Kiitos.
XX
Kurssi oli sopivan pituinen, aiheet olivat hyviä ja samoin harjoitukset. Minulle tässä oli paljon tuttua, mutta sain uuden tavan ajatella ja toimia silloin, kun koen oloni levottomaksi.
Tähän ongelmaan lähdinkin hakemaan ratkaisua tältä kurssilta ja sen siis löysin.
XX
Ehkä olen ollut aika harjoittelija näissä pysähtymisen asioissa, ei ole ollut paljon aikaisempaa kokemusta, joten tämä kurssi on tuonut minut aivan uusien asioiden äärelle.
Ja näissä riittää tutkimista paljon eteenpäinkin. On ollut erikoista miettiä omia tapojaan, menneisyyttään yms joita ei ole paljon tullut pohtineeksi.
Kiitos siitä sinulle!
Eli en nyt osaa muuta kommentoida kuin, että kaikki on ollut minulle uutta mutta on tullut tarpeeseen. Tavallaan en ole aikaisemmin ymmärtänytkään kuinka tarpeeseen tämä kurssi tähän tilanteeseen onkaan tullut .
Iso kiitos!
XX
Kiitos hyvistä harjoituksista ja lempeästä tavastasi lähestyä kehollisia harjoitteita.
XX
Uskomatonta miten paljon sain.
XX
Kiitos tuhannesti lempeästä ohjauksesta! Yksi parhaita kursseja, joihin olen osallistunut.
Arjessa toimivia rentoutusmenetelmiä olen oppinut ja joita aion käyttää.
Haluan antaa läsnäolevaa kuuntelemista yksinäisille tai kuormittuneille.
XX
Hinnasto & lisätiedot
45 min | 86 € (etä- ja lähitapaamiset)
90 min | 128 € (ensimmäinen tapaaminen)
90 min | 159 €
90 min | 169 € (paritapaamiset)
10 x | 810€
Kirjoitusvastaanotto 55€
Läsnä Helsingissä ja etäyhteyksin missä vain.
Saat tarkat ohjeet saapumiseen varauksen yhteydessä.
-
Sarjakortit voimassa 6 kk ensimmäisestä käyttökerrasta. Mikäli aloitusaika siirtyy yli 2 kertaa, tapaamisten sovittu alkamisaika lasketaan ensimmäisestä sovitusta ajasta.
HUOM! Mikäli korttisi ehtii umpeutua, voi aktivoida sen seuraavan 3 kk:n aikana 20€/lisäkertamaksulla
Puhelin, WhatsApp, Teams tai Skype kohtaaminen onnistuvat hyvin. Kysy lisää!
Mikäli peruutat käyntisi alle 24h, koko käynnin hinta veloitetaan. HUOM! Myös sairastapauksissa. Mutta voit siirtää aikaasi, jos teet sen 24h ennen tapaamista.
Sarjakortin ostaessasi sitoudut koko kokonaisuuden lunastamiseen, laskutus kauden alussa.
Hinnat tarkastetaan vuosittain yleisen vallitsevan tilanteen mukaiseksi.
Äänimalja- ym. hoidot kertahinnoilla.
Pienlaskutuslisä +5€ yhden kerran tapaamisten kertalaskutuksiin.
-
Nämä ovat Omimon vastuuvapautusta ja peruutusta koskevat ehdot, joihin sitoudut ilmoittautuessasi Omimon tapahtumiin. Palveluissa ja niiden kaupassa noudatetaan aina Suomen lakia ja hyvää tapaa.
1. VAPAAEHTOISUUS
Hyväksymällä nämä ehdot vakuutan, että ymmärrän osallistuvani retriitteihin, kursseihin ja tapahtumiin vapaaehtoisesti.
Arvioin fyysisen ja psyykkisen terveydentilani ja taitoni riittäviksi, jotta voi osallistua tapahtumakohtaiseen ohjelmaan. Jos olen epävarma tilastani, olen itse velvollinen varmistamaan omalta lääkäriltä onko harjoituksia järkevä aloittaa ja/tai jatkaa.
Ymmärrän, että Omimossa ei olla terveydenhuollon ammattilaisia, eikä voi näin ollen antaa luotettavaa arviota terveydentilastani ja harjoituksen mahdollisista riskeistä juuri minun kohdallani, vaan olen itse vastuussa siitä.2. VASTUUN VAPAUTUS
Tietoisena joogaharjoitteluun ja luonnossa liikkumiseen sisältyvistä riskeistä vapautan Omimon ja sen edustajat tapahtuman järjestäjänä ja ohjaajana kaikesta vastuusta, mikäli minulle aiheutuu terveyteen tai varallisuuteen kohdistuvaa vahinkoa Omimon järjestämissä tapahtumissa.
3. VAKUUTUS
Asiakkaana vastaan tapaturma- ja omaisuusvakuutuksistani itse.
4. PERUUTUSEHDOT YKSITYISASIAKKAALLE
Peruutuksesta on aina ilmoitettava kirjallisesti. Peruutus katsotaan tapahtuneeksi sillä hetkellä, jolloin tieto on tullut Omimoon. Peruutuksen sattuessa pidätämme aina varauksen ja peruutuksen käsittelyyn liittyvät toimistokulut, jota ei palauteta.
Yksilötapaamiset:
Jos peruutus tehdään viimeistään
• 27–3 vrk ennen tapahtumaa, peruutus on maksuton.
• 24–0 tuntia ennen tapahtumaa, pidätämme 100% tapahtuman kokonaishinnasta. (koskee sairastumistakin)Retriitit ja valmennukset:
Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautuessasi sitoudut noudattamaan sopimus- ja peruutusehtoja. Mikäli joudut kuitenkin peruuttamaan osallistumisen, on peruutus tehtävä kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen elena.sofia.vuori@gmail.com. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi.
Mikäli peruutus tapahtuu
vähintään 30 pv ennen tapahtumaa, veloitan toimistokulut 30 € peruutuskuluna.
alle 29 pv ennen retriitin alkua, veloitan 100 % retriitin kokonaishinnasta. Voit myös luovuttaa paikkasi toiselle itse järjestämällesi hlölle.
Retriitinjärjestäjällä on oikeus perua tapahtuma ylivoimaisen esteen sattuessa tai mikäli minimiosallistujamäärä ei toteudu.
Retriitinjärjestäjä ei vastaa mahdollisista osallistujan muista kuluista (esim. matkakulut) peruutus- eikä muussa tilanteessa. Järjestäjällä ei ole vakuutusta retriitin osallistujille, joten suosittelemme jokaista tarkastamaan oman vakuutusturvan tältä osin ja hankkimaan tarvittavat vakuutukset niin halutessaan.
Workshopit ja lyhytkurssit:
Jos peruutus tehdään viimeistään
• 15 vrk ennen tapahtumaa, palautamme muun maksun kokonaisuudessaan, mutta pidätämme toimistokulut 30e/varaus.
• 7–14 vrk ennen tapahtumaa pidätämme 50% tilaisuuden kokonaishinnasta.
• 6 vrk–0 tuntia ennen tapahtumaa, pidätämme 100% tapahtuman kokonaishinnasta.Muissa tapahtumissa peruutusehdot ilmoitetaan erikseen.
Peruutustilanteessa asiakas voi halutessaan hankkia tilalleen toisen osallistujan tai kysyä onko tapahtuman jonotuslistalla ketään, jolle peruutuspaikan voi siirtää. Mikäli peruutuksen syy on asiakkaan lääkärintodistuksella todistama sairastuminen tai vakava onnettomuus, palautetaan kaikki saadut suoritukset lukuun ottamatta 30 euron varaus- ja toimistokuluja. Palautuksen saamiseksi on esitettävä luotettava lääkärintodistus peruutuksen syystä 4 viikon kuluessa peruutuksesta. Peruutuksesta on ilmoitettava Omimolle viipymättä.