🌿 Hyvän mielen perjantai
Luovuutta, kohtaamisia ja kiireetöntä yhdessäoloa naisille.
Olen viime vuosina yhä enenevissä määrin alkanut kyllästyä tähän jatkuvaan suorittamisen ihannointiin ja kaipaavani vastapainoa tälle suorittamisen kulttuurille.
Tuntuu, että kaiken pitäisi olla hyödyllistä. Harrastusten pitäisi kehittää. Vapaa-ajankin pitäisi tuottaa jotain. Jopa rentoutumisesta on tullut suoritus.
Minä kaipaan jotain ihan muuta. Jos sinäkin, lue eteenpäin.
Kaipaan hetkiä, jolloin ei tarvitse kiirehtiä seuraavaan paikkaan. Hetkiä, jolloin saa hengähtää työviikon jälkeen, kohdata muita naisia, tehdä jotain luovaa, juoda kupin teetä rauhassa ja lähteä viikonloppuun vähän levollisemmalla mielellä.
Siitä syntyi idea Hyvän mielen perjantaista.
Ei siis todellakaan mikään kurssi tai koulutus. Vaan pieni, turvallinen kohtaamispaikka naisille.
Joka kuukausi kokoonnumme viettämään yhdessä kiireetöntä perjantai-iltapäivää. Joskus maalaamme. Joskus kirjoitamme. Joskus pysähdymme pienten hengitys- ja läsnäoloharjoitusten äärelle. Keskustelemme elämästä, nauramme, syömme nyyttäripöydän äärellä ja annamme ajan kulkea vähän hitaammin.
Et tarvitse mitään erityisiä taitoja. Ei tarvitse osata maalata. Ei kirjoittaa. Ei olla luova.
Riittää, että tulet.
Haluasin luoda paikan, jossa naiset voivat kohdata toisensa ilman rooleja, kiirettä ja odotuksia. Paikan, jossa syntyy uusia tuttavuuksia, hyviä keskusteluja ja ehkä jopa ystävyyksiä. Paikan, jossa saa puhua, jos haluaa, ja olla hiljaa, jos juuri sillä hetkellä se tuntuu oikealta.
Perjantai-iltapäivissä voi olla esimerkiksi
🎨 Intuitiivista maalaamista
✍️ Luovia kirjoitusharjoituksia
🌿 Lempeitä hengitys- ja läsnäoloharjoituksia
💬 Keskustelua vaihtuvista teemoista
🧀 Nyyttäripöytä, teetä, kahvia ja kiireetöntä yhdessäoloa
Mikään perjantai-iltapäivä ei ole samanlainen. Vaihtuvat teemat löydät somesta sivuiltani.
Kenelle?
Sinulle, joka kaipaat suoritusvapaata hengähdystä.
Sinulle, joka haluat tavata uusia samanhenkisiä naisia.
Sinulle, joka kaipaat luovuutta, yhteyttä ja hyvää seuraa.
Tai sinulle, joka haluat antaa itsellesi yhden perjantai-iltapäivän kuukaudessa ilman suorittamista.
🌿 Hyvän mielen perjantai
Luovuutta, kohtaamisia ja kiireetöntä yhdessäoloa naisille.
📍 Helsinki: Mechelininkatu 13
🕒 Kerran kuukaudessa kuun toinen perjantai klo 14-17
👭 Pieni ryhmä
🍓Hinta:49 € / perjantai-iltapäivä
Sisältää ohjatun ohjelman, materiaalit, teen, kahvin.
🌿
Ryhmä alkaa 11.9. ja kokoontuu syksyn ajan joka kuukauden toisena perjantaina klo 14-17.
🍓Ei sitoutumista, ei pakkoa- tulet kun tunnet tarvetta johonkin hyvään ja kivaan.🍓