Kehoterapia - mitä se on?

Kehollinen kokeminen, somatic experiencing– on autonomisen hermojärjestelmän säätelyn kautta traumasta palautumiseen tähtäävä menetelmä.

Kehollinen kokeminen, käytän itse sanaa kehoterapia, on kehotietoisuuteen pohjautuva, hermostollisesti informoitu lähestymistapa traumaattisten kokemusten purkamiseen kehosta. Menetelmä perustuu autonomisen hermojärjestelmän säätelyyn ja pyrkii palauttamaan kehollisen turvallisuuden kokemuksen, joka traumaattisen kuormituksen seurauksena on usein häiriintynyt.

Trauma ( eli vaurio, joka syntyy sieto- ja käsittelykyvyn ylittävästä tapahtumasta) ei aina synny äkillisestä järkyttävästä tapahtumasta (I-tyypin trauma), vaan voi olla seurausta pitkittyneestä stressistä, kehollisesta kivusta, kirurgisista toimenpiteistä tai emotionaalisesti haavoittavista kokemuksista(II-tyypin trauma).

Traumassa (vaurio, joka syntyy sieto- ja käsittelykyvyn ylittävästä tapahtumasta) järjestelmä voi jäädä "jumiin", jolloin keho jää jatkuvaan valmiustilaan – myös silloin, kun vaara on jo ohi. neuroseptio (hermoston prosessi, jolla skannaamme vaaroja) on valppaana koko ajan ja ilmoittelee välillä myös täysin vaarattomistakin tapahtumista vaarana. Nämä voivat olla vaikka sydämen kova syke, jos siihen on joskus liitttynyt uhkaa, tai ikävä katse tai tiukka äänen sävy vaikka vastaavaa vaaraa ei olisi näköpiirissäkään, kuin muistijäljen syntymähetkellä on ollut.

Koska kyse on aivorungon eli aivojen varhaisimpien rakenteiden hallitsemasta toiminnasta, tilaa ei voi ratkaista pelkän rationaalisen ajattelun avulla.

Tämän vuoksi pelkkä keskusteluun pohjaava tuki ei useinkaan ole riittävää.

Kehollisen kokemisen ytimessä on ns. kehosta-mieleen-työskentely, jossa muutos lähtee kehosta kohti tunteita ja ajatuksia – vastakohtana perinteiselle keskusteluun ja järkeilyyn ja selittämiseen keskittyvälle lähestymistavalle.

Eli Somaattinen kokeminen = kehon viisauden kuuntelemista ja hermoston uudelleensuuntaamista.

Se ei nojaa pelkkään sanoittamiseen, vaan siihen, että keho saa täydentää kesken jääneet reaktiot turvallisesti ja pienin askelin. Lopputuloksena on lisääntynyt turva, läsnäolo ja elinvoima.

Mitä tapaamisissa siis tapahtuu?

Istunnoissa asiakas ohjataan turvallisesti tutkimaan kehollisia tuntemuksia (felt sense), ja rakentamaan asteittain yhteyttä kehoon.

Keskeisiä työmuotoja ovat mm.

titraatio (kokemusten pilkkominen pieniin osiin)

pendulointi (liikkuminen turvallisen ja aktivoivan välillä)

korjaavan impulssin löytäminen ja tukeminen. Työskentelyssä hyödynnetään myös orientoitumista nykyhetken fyysiseen ympäristöön ja asiakkaan omiin voimavaroihin.

Kehollinen kokeminen ei aina vaadi sanallista tarinointia, vaan tukee hermostoa purkamaan siihen sisäistynyttä energiaa luontaisen aktivaation ja rauhoittumisen rytmissä. Tämän myötä asiakkaan resilienssi, eli kyky palautua ja säädellä itseään kuormittavissa tilanteissa, kasvaa. Pitkällä aikavälillä asiakas oppii tunnistamaan oman hermostonsa aktivoitumista ja käyttämään kehollisia säätelykeinoja itsesäätelyn tukena arkisissa tilanteissa.

Menetelmää voidaan hyödyntää myös ennakoivasti, esimerkiksi ennen lentomatkoja, toimenpiteitä tai muita kehoa kuormittavia tapahtumia. Tällöin työskentely keskittyy kehollisten pelkojen tunnistamiseen, sisäisten ja ulkoisten voimavarojen aktivointiin sekä kehon tukemiseen ennen tapahtumia, mikä voi vähentää tilanteeseen liittyvää ahdistuneisuutta tai muita haastavia tunteita.

Kehollinen kokeminen perustuu Peter Levinen kehittämään teoreettiseen malliin, joka yhdistää neurofysiologian, psykotraumatologian ja kehopsykoterapian periaatteita. Sen tehokkuudesta on yhä kasvavaa tieteellistä näyttöä, erityisesti somaattisten oireiden ja kompleksisen trauman hoidossa.

Käyttöalueet mm.

• Traumaperäiset oireet (PTSD, kehollinen ylivireys, univaikeudet).

• Stressi ja uupumus.

• Ahdistus, jähmettyminen, paniikki.

• Psykofyysinen kipu ja somaattiset oireet.

• Sosiaaliset haasteet (esim. jännitys)

Joillekin tämä ei kuitenkaan toimi, miksi?

Meidän suorittajayhteiskunnassamme usein ajatellaan, että kunhan tehdään asioita, niin niiden pitää auttaa. Kuitenkin keho toimii suojellakseen sinua ja jos vain teet mekaanisesti asioita kehollasi tai yrität suorittaa harjoituksia, harjoituksen vaikutus ei pääse perille saakka, vaan siitä tulee pintapuolinen suoritus.

Olen usein törmännyt myös siihen, että kun asiakas ei usko prosessiin, epäilee ja kontrolloi tekemistä, somaattinen työ ei pääse vaikuttamaan kuten olisi mahdollista.

Vaikka siis kuinka halaisit itseäsi ja silittäisit, mutta samalla pääsi sanoo: tämä on aivan humpuukia, huuhataa, ei tästä ole mitään apua, mulla on edelleen paha olo… niin eikö? On aika luonnollista että keho saa ristiriitaista viestiä, eikä turva integroidu kehoon.

Kehossamme asuvat osat yrittävät aina suojella meitä, ne vanhat totutut tavat joilla olemme tottuneet “selviämään”, ne ovat aika valppaina kun jotain uutta tapaa tarjoillaan ja tällöin niiden vanhat toimintatavat, vaikka kuinka yrittäisit suojata kehoasi, ottavat vallan.

Anna siis keholle tilaa oppia uutta, mieli voi olla mukana, mutta tunnista, mitkä ajatukset tukevat paranemista ja mitkä estävät sitä.

Lämmöllä Sinun, Elena